Aloittelijasta huipputaitavaksi - Kehitykseen vaikuttavat tekijät

Oppiminen ja opetus
Tuuli Saarinen

Musiikista innostuneet vanhemmat laittavat tyttärensä viulutunneille 4-vuotiaana. Tutut pyörittelevät silmiään ja pohtivat syitä vanhempien päätökselle. Miksi niin nuoren lapsen täytyy sitoutua säännölliseen harrastukseen? Pärjääkö lapsi tunneilla? Onko harrastuksen takana lapsen kiinnostus musiikkia kohtaan vai haluavatko vanhemmat elää elämäänsä lapsen suoritusten kautta? Onko siis päätöksen takana lapsen vai vanhempien halu? Nauttiiko lapsi soittamisesta ja harjoittelusta? Tässä artikkelissa käsittelen syitä ja tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten tämä nuori tyttö kehittyy ja menestyy opinnoissaan.

Motivaatiolla on suuri rooli ihmisen toiminnan säätelijänä. Behavioristisessa käyttäytymisteoriassa oppimisella ja motivaatiolla oli selvä yhteys: tarpeet virittävät ja ärsykkeet ohjaavat toimintaa. Toiminnan seuraukset vahvistamisen periaatteen mukaisesti taas säätelevät oppimista. Nykytutkimuksissa motivaation merkitys näkyy kaikissa tavoitteissa, niin tietoisissa kuin tiedostamattomissakin: tavoite määrittää yksilön tekemistä.

Pitkäaikaiseen oppimiseen vaikuttaa, onko motivaatio ulkoista vai sisäistä. Ulkoinen motivaatio tarkoittaa motivaation riippuvaisuutta ympäristöstä: motivaation syy on muu kuin omaehtoinen oppiminen. Ihminen ei saa iloa toiminnastaan, eikä toiminta perustu hänen omaan haluunsa ja innostukseensa, vaan esimerkiksi rangaistuksen pelkoon tai palkkion tavoittelemiseen. Esimerkiksi nuori viulistityttö voi käydä soittotunneilla ja harjoitella soittoläksynsä vanhempia miellyttääkseen, vaikka oikeasti hän haluaisi mielummin olla leikkipuistossa päiväkotikavereidensa kanssa. Näin ollen soittoläksyjen harjoittelu ei tähtää pitkäaikaiseen oppimiseen, vaan vanhempien asettamien odotusten täyttämiseen.

Sisäinen motivaatio puolestaan tarkoittaa ihmisestä itsestään nousevaa halua oppia oppimisen vuoksi. Hän kokee opittavan asian tärkeäksi, ja haluaa oppia ja onnistua itsensä vuoksi, ei muille näyttääkseen. Toiminnan taustalla ei ole ulkoisia pakotteita tai odottavaa palkkiota, vaan toiminta on täysin omaehtoista. Sisäinen motivaatio on pitkäkestoisempaa kuin ulkoinen motivaatio, ja se voi muuttua pysyväksi motivaation lähteeksi tuottaen yksilölle paljon iloa. Tällaisessa tapauksessa nuori viulistityttö on itse innostunut soittoharrastuksestaan. Hän odottaa soittotunteja innoissaan, ja harjoittelee soittoläksyjään ahkerasti ilman vanhempien painostusta. Halu kehittyä viulistina nousee tytöstä itsestään, ja oppiminen tuottaa iloa. 

Oppilaan motivaation vaikuttaa suuresti myös instrumenttiopettaja, jonka kanssa oppilas viettää soittotunneilla viikoittain aikaa kahden kesken. Instrumenttiopettajan tehtävänä on opettaa oppilaalle soittamista, mutta hänellä on myös suuri vaikutus siihen, muuttuuko oppilaan mahdollinen ulkoinen motivaatio sisäiseksi. Opettaja voi herättää oppilaan aidon kiinnostuksen soittamista kohtaan käyttämällä oppilasta motivoivia työtapoja. Jos opettaja näkee vaivaa oppilaan mielenkiinnon herättämisen eteen, oppii hän myös tuntemaan oppilaan yksilönä, ja osaa opettaa asioita oppilaalle sopivimmilla tavoilla. Myös opettajan käytöksellä, empaattisuudella ja kannustavuudella on suuri merkitys oppilaan soittointoon. Oppilastaan kunnioittava opettaja saapuu tunnille ajoissa ja hyvin valmistautuneena: hän muistaa, mitä edellisellä tunnilla on tehty, ja antaa oppilaan taitotasolle sopivia tehtäviä. Liian helppo tehtävä ei kannusta uuden oppimiseen, ja liian haastava tehtävä voi viedä innostuksen kokonaan. Opettajan on siis tunnettava oppilaansa, tämän taitotaso ja oppimistavat kannustaakseen häntä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja aitoon oppimisen iloon. Oppilaistaan aidosti kiinnostunut opettaja oppii tuntemaan oppilaansa, ja samalla motivoiminen muuttuu helpommaksi.

Myös opettajan sanavalinnoilla on suuri merkitys. Opettajan tulisi välttää asian pakollisuuden korostamista käyttämällä sanojen ”pakko” ja ”täytyy” sijaan muita sanoja. Opettajan tulisi myös välttää liiallisen kritiikin esittämistä. Pieni viulisti on harjoitellut soittoläksyjään ahkerasti, mutta tunnilla soittaessaan hän tekee virheen. Opettajan täytyy huomauttaa oppilaalle virheestä, mutta tässäkin sanavalinnoilla on suuri merkitys. On aivan eri asia sanoa ”Tarkistapa tuo kohta vielä” tai ”Otapa tuo kohta uudestaan” kuin ”Nyt teit virheen tuossa kohdassa”. Myös kappaleiden tasosta puhuttaessa on varottava helppouden tai vaikeuden korostamista. Jos opettaja antaa oppilaalle uuden kappaleen sanoen sen olevan helppo ja nopeasti opittava, oppilas olettaa oppivansa kappaleen nopeasti ja vaivattomasti. Jos oppiminen ei tapahdukaan hetkessä vaan oppilas joutuu kamppailemaan uuden kappaleen kanssa, saattaa hän tuntea itsensä huonoksi, ja epäonnistumisen tunne syö oppilaan sisäistä motivaatiota. Opettaja voi syödä oppilaan sisäistä motivaatiota myös esimerkiksi nuottikirjaa selatessaan, jos sopivaa kappaletta etsiessään hän toteaa kappaleen kappaleen jälkeen olevan liian vaikea oppilaalle. Oppilaan vähäinen mielenkiinto oppimiseen voi johtua vaikeudesta sisäistää opittava asia, ja kappaleiden liiallisen vaikeuden korostaminen voi vähentää motivaatiota entisestään.

Myös opettajan hyvinvoinnilla on suuri vaikutus oppilaan motivaatioon ja kehitykseen. Jos opettaja ei voi hyvin, hän ei voi olla täysipainoisesti läsnä oppilaan soittotunneilla. Esimerkiksi jatkuvat sairauspoissaolot ja sijaisopettajat vaikuttavat oppilaan kehitykseen, sillä jokaisella opettajalla on erilaiset lähestymistapansa soittamiseen, eikä sijaisopettaja voi tuntea oppilaita yhtä hyvin kuin oppilaiden kanssa jatkuvasti tekemisissä oleva opettaja. Myös esimerkiksi opettajan alakuloisuus tai kärttyisyys voivat vaikuttaa myös oppilaan intoon soittotunneilla käymistä tai koko soittoharrastusta kohtaan.

Opettajan kannustus ja sisäinen motivaatio voivat johtaa tarkoitukselliseen harjoitteluun, joka tarkoittaa tietoista ponnistelua opittavan asian eteen. Tarkoituksellisen harjoittelun tavoitteena on parantaa suoritusta. Se ei usein ole itsessään motivoivaa, kuten esimerkiksi leikki, eikä johda sosiaalisiin tai muihin palkintoihin. Tarkoituksellisen harjoittelun intensiteetti on huipputaidon kehityksen päätekijä. Se selittää erot taidon hallinnassa yhtä hyvin tai paremmin kuin taitojen synnynnäisyyteen liittyvät selitykset. 

Huipputaidon saavuttamiseen liittyy yleensä taidon harjoittelun aloittaminen vähintään muutamaa vuotta keskivertoa aikaisemmin. Akateemisilla ja tiedollisilla aloilla aloitusiällä on vähäisempi merkitys, mutta urheilun ja taiteen aloilla huipputekijät ovat aloittaneet vuosia keskivertoharrastajia aiemmin, jo reilusti ennen kymmenen vuoden ikää. Erikssonin ja Lehmanin mukaan osaamisen alueesta riippumatta huipputaitava yksilö on harjoitellut keskimäärin 5-7 työvuotta enemmän kuin keskitason saavuttava yksilö. Jos tämän artikkelin esimerkin nuori tyttö olisi löytänyt sisäisen motivaation, ja aloittanut tarkoituksellisen harjoittelun jo reilusti ennen kouluikää, hänellä voisi 20-vuotiaana olla takana yli 10 000 harjoitustuntia, ja hän voisi olla huipputaitava viulisti. Taidon säilyttäminen vaatisi kuitenkin jatkuvaa harjoittelua, sillä ilman harjoittelua opitut taidot katoaisivat ajan mittaan. 

Huipputaidon syntymisen ehtona on elämän suunnittelu tarkoituksellisen harjoittelun ehdoilla. Mitä erityisempi harjoiteltava taito on, sitä enemmän sen kehittäminen edellyttää aktiivista, pysyvää ja erikoistunutta ohjausta ja koulutusta. Myös lähipiirin ja ympäristön tuki on huipputaidon saavuttamiselle välttämätöntä. Artikkelin esimerkkitapauksen tyttö ei voisi saavuttaa huipputasoa viulun soitossa ilman vanhempiensa ja opettajansa tukea. Ilman vanhempien tukea tytöllä ei olisi mahdollisuutta kehittää taitojaan soittotunneilla ammattitaitoisen opettajan kanssa, ja ilman ammattitaitoista opettajaa tytöllä ei olisi käytettävissä asiantuntijalta saatavaa tietoa ja opastusta. Huipputaidon saavuttaminen ei siis edellytä mystisiä poikkeuskykyjä, vaan sitoutumista järjestelmälliseen ja pitkäaikaiseen työskentelyyn. 

Artikkelin esimerkin tytön kehitykseen viulistina vaikuttavat useat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Suurin vaikutus tytön ajatusmaailmaan ja sitä kautta sisäiseen motivaatioon on kuitenkin ympäristöllä. Vanhemmat, opettajat ja kaverit vaikuttavat siihen, kuinka kauan ja motivoituneesti tyttö jaksaa soittaa viulua. Kaikista ei tule huipputaitavia ammattilaisia, mutta musiikin harrastamisella on paljon positiivisia vaikutuksia, joista tyttö pääsee osalliseksi soittoharrastuksensa kautta.

LÄHTEET:

Hakkarainen, K.,  Lonka, K. & Lipponen, L. (1999). Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Porvoo: WSOY.

Linnankivi, M., Tenkku, L. & Urho, E. (1988). Musiikin didaktiikka. Juva: WSOY.

Rauste-von Wright, M. & von Wright, J. (1994). Oppiminen ja koulutus. Juva: WSOY.