Emotionaalisesti häiriintyneiden lasten oppiminen

Opetus ja oppiminen 2014
Asta Salomaa

Vaikka opetuksen tavoitteena on oppiminen opetussuunnitelmassa lueteltujen oppimistavoitteiden mukaan, opetuksella voidaan myös kokonaisvaltaisesti lisätä oppilaiden henkistä hyvinvointia ja jaksamista. Opettajan voi positiivisella pedagogiikalla pyrkiä hyvinvoinnin lisäämiseen. Vaikka puhun tekstissäni emotionaalisista häiriöistä, nämä tunne-elämän piirteet oppilaissa eivät välttämättä ole oppimisen kannalta häiriötekijöitä. Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta kohdistamaan tunteensa ja henkiset ominaisuutensa hyödyksi oppimiseen ja opintoihin.

Haluan nostaa esille musiikinopettajan roolin - en vain siksi, että opiskelen musiikinopettajaksi, vaan myös sen takia, että musiikki on tutkitusti erityisen tehokas terapiakeino emotionaalisista ongelmista kärsiville lapsille. Vaikka opettaja ei ole terapeutti, ei opettajan roolia lapsen hyvinvoinnin rakentajana voi vähätellä, sillä usein emotionaalisesti rankoista taustoista tuleville oppilaille suhde opettajaan on ainoa elämän pysyvä ja varma ihmissuhde aikuiseen. Emotionaalisesti järkkyneiden lasten on vaikea puhua tunteistaan ja peloistaan. Musiikki voi tällöin olla kriittisessä roolissa lapsen tunteiden ilmaisussa. Esimerkiksi lapsen soittaessa kuvitellen musiikissa ongelmiaan purkaa ja lieventää  lapsen henkistä ahdistusta. Tämä voi luoda kouluopetuksessa kommunikaation opettajan ja oppilaan välille, mikä ei välttämättä olisi mahdollista muissa oppiaineissa. Tämän takia koulussa opetuksessa on erityisen tärkeää huomioida musiikin parantavat ominaisuudet . (Ahonen 2000)

Henkisen hyvinvoinnin vahvistaminen opetuksen kautta on erityisen tärkeää tunne-elämän häiriöistä kärsiville oppilaille. Näillä oppilailla on monenlaisia erityistarpeita ja he kaipaavat opettajan erityishuomiota, esimerkiksi tällaisilla oppilailla on usein heikko keskittymiskyky ja lyhyt pinna, joka on oppimisen hidasteena. Opettajan on kuitenkin vaikea tunnistaa tunne-elämän ongelmista kärsivää oppilasta, sillä ongelmia ei voi välttämättä havaita oppilaasta paljoa ulkoisesti. Useimmiten opettaja ei tiedä oppilaiden mahdollisista diagnoosesista. Emotionaalisesti sairaiden lasten ongelmat näkyvät ulkoisesti, kun lapsi, jonka itsetarkkailutaito ei ole kehittynyt, siirtää pelkonsa ja huonon olonsa ulkomaailmaan ja täten synnyttää konfliktin. Tällaisten oppilaiden käsitykset itsestään eivät ole kehittyneet normaaliin tahtiin. He eivät välttämättä osaa tulkita omaa toimintaansa ja näiden tulkintojen pohjalta säädellä omaa toimintaansa. Itsetuntemus on erittäin tärkeätä omien oppimiskokemusten reflektoinnissa.

Tunne-elämän häiriöitä on monenlaisia, mutta usein nämä lapset ovat kokeneet hylkäämisiä, ja heillä on ollut perustavanlaatuisia ongelmia ihmissuhteissa, joka on johtanut turvallisuuden ja perusluottamuksen puutteeseen. (Ahonen 2000) Oppimisessa olennainen tunneäly, eli tunne-elämän kanssa yhteydessä oleva älykkyys ei ole välttämättä kehittynyt samalla tavalla, kuin tunne-elämältään terveillä oppilailla. Tunneäly on erityisen hyödyllinen oppilaan työskennellessä ryhmässä, kun oppilaan tulee eläytyä ja asettautua toisten ihmisten asemaan ja heidän nähdä maailma myös heidän näkökulmastaan. (Hakkarainen, Lonka et al. 1999)

Opettaja voi lisätä itsetunto-ongelmista kärsivän oppilaan hyvinvointia antamalla lapselle onnistumisen elämyksiä. Itsetunto voi nousta huomioimalla oppilaan vahvuuksia ja korostamalla niitä. On tärkeää, että opettaja ei keskity oppilaan henkiseen oireiluun tai heikkouksiin vaan tarkastelee oppilaan kokonaispersoonallisuutta vahvistaen oppilaan vahvempia henkisiä ominaisuuksia ja lahjoja. On tutkittu, että musiikillinen aktiviteetti on omiaan antamaan onnistumisen kokemuksia ja näin selkiinnyttämään lapsen minäkuvaa (Ahonen 2000) -musiikintunneille olisikin hyvä suunnitella mielihyvää nostattavia kokemuksia, joka palkitsee ja motivoi oppilaita. (Linnankivi, Tenkku et al. 1988)

Onnistumisen kokemuksia opettaja voi antaa oppilaalle esimerkiksi antamalla positiivista palautetta. Palautetta voi antaa liittyen onnistuneeseen suoritukseen tai motivaatioon. Palaute suorituksista on tehokkainta. Vaikka positiivinen palaute on tärkeää, ei suoritukseen liittyvää rakentavaa eteenpäin vievää palautetta saa unohtaa, jos keskittyy vain kehumiseen, kehuiltakin häviää tehot lopulta. Jotta jokainen oppilas tuntisi olevansa arvokas persoona, tulisi opettajan valita opettamistavakseen humanisisen tyylin, jossa tavoitteena on nimenomaan hyväksyvän ilmapiirin luominen ja oppilaan minäkuvan rakentaminen ja kehittäminen myönteisellä tavalla. (Uusikylä, Atjonen 2005).

Tunne-elämän hankaluuksista kärsivä oppilas saattaa pelätä erityisen paljon epäonnistumista muiden silmissä oppimistilanteissa, opettaja voi tukea oppilaista auttamalla oppilasta näkemään näitä onnistumisen hetkiä.

 Jokainen opiskeluluokka on omanalaisensa yhteisönsä, joissa vallitsee erilaiset odotukset ja normit kuin muissa luokissa. Joskus normit ovat tehokkaan oppimisen ja kouluhyvinvoinnin esteenä, jos luokassa on kirjoittamattomia sääntöjä siitä, että epäonnistumiset ja virheet ovat kiellettyjä. Tällöin oppilaat pelkäävät oppimisen epäonnistumisia niin paljon, etteivät välttämättä uskalla edes kysyä oppimista edellyttäviä kysymyksiä opettajalta. Luomalla ilmapiirin, missä mokaaminen on sallittua, itsetunnon ongelmista kärsivät oppilaat uskaltavat epäonnistua ja kehittyä oppijina. Opettajan pitääkin ohjata oppilasta itselähtöiseen oppimiseen, jossa oppilaat tunnistavat, milloin tarvitsevat apua oppimisessa. (Bransford, Brown et al. 1999)

Usein huono itsetunto estää koko oppilaan yrityksen onnistua annetuissa tehtävissä. Nämä lapset saattavat ajatella oppimisen kannalta ikävällä Epäonnistumisen ansa –toimintastrategialla, joka on yleinen varsinkin syrjäytyneillä nuorilla. Epäonnistumisen ansa –ajattelulla tarkoitetaan sitä, että epäonnistumista pelätään etukäteen niin paljon, että ei oppilas ei toimi onnistumiseksi, vaan keskittyy epäolennaisiin asioihin, joita voidaan pitää myöhemmin epäonnistumisen syinä (Hakkarainen, Lonka et al. 1999). Opettaja voi tukea oppilasta antamalla itsevarmuutta onnistumisen mahdollisuudesta annetussa tehtävässä.

Masentuneen, eli depressiivisen oppilaan huomioiminen opetuksessa on hankalaa, sillä usein opettaja ei saa ulkoista vastakaikua masentuneelta oppilaalta, sillä masentunut oppilas saattaa vaikuttaa ulospäin jopa välinpitämättömältä. Sitä oppilas ei kuitenkaan ole vapaaehtoisesti, ja opettajan täytyy pysyä sitkeästi oppilaan tukena. Oppilas vaikuttaa ulkoisesti apaattiselta ja surulliselta. Depressiivisiä reaktioita oppilaissa on kuitenkin erityisen vaikeata havaita, sillä masentunut lapsi rakentaa itselleen yleensä erilaisia defenssejä, joilla oppilas peittää ja puolustaa oman henkisyyden kipujaan. Defensseillä lapsi puolustautuu tyhjyyden ja toivottomuuden tunteilta. Musiikin kautta lapselle on luontaisaa käsitellä psyykkista kipua ja suunnata itsensä terveempään hyväksymiseen  aiemmin mainituilla onnistumisen kokemuksien avulla. Oppilaan positiivisella tunnetilalla on suuri merkitys opinnoissa menestymisen kanssa, sillä se auttaa opinnoissa jaksamisessa. Depressiivisillä lapsilla on tätä positiivista energiaa huomattavasti vähemmän, joten jaksamisen ja energian löytäminen muualta on oppilaan ja opettajan yhteinen haaste.  Psykologi Keijo Tahkokallion mukaan negatiiviset tunteet voidaan muuttaa positiiviseksi energiaksi. Hänen mukaan itsensä voittaminen sisulla häivyttää alkuperäiset negatiiviset tunteet liittyen opiskeluun. (Hakkarainen, Lonka et al. 1999)

Psykosomaattisesti sairaan lapsen tarpeet on helpompi havainnoida koulussa ulkoisesti, sillä oireet ovat fyysisiä ja näyttäytyvät isommin kuin puhtaasti henkiset kipuilut.  Psykosomaattisissa sairauksissa fyysiset oireet yleensä loppuvat, kun sen aiheuttaneet tunteet ja patoumat kohdataan. Niiden kohtaaminen on helpointa oppilaan luovan puolen, mielikuvitksen ja fantasian kautta. (Ahonen 2000). Musiikinopetuksen osa-alueet dynamiikka, sointiväri, rytmi, melodia, harmonia ja muoto (Linnankivi, Tenkku et al. 1988) luovat mielikuvitukselle luontevan tilanteen. Psykosomaattisissa taudeissa hyvinvointia lisää musiikillinen improvisaatio, musiikkimaalaus, liike sekä kuuntelu (Ahonen 2000), joten näitä musiikinopettajan on hyvä sisällyttää opetukseen.

Oppilaiden moninaiset taustat vaikuttavat oppimiseen. Opettajan pitää huomioida oppilaan tausta, sillä oppilas tuo luokkaan mukana ennakko-odotuksensa ja arvionsa opittavasta aiheesta. Opettajan pitää ottaa nämä ennakko-odotukset huomioon opetusta suunnitellessaan ja laajentaa heidän ymmärrystään ennakko-oletuksista. Opettajan pitää tarkkailla luokkaa yksilöllisinä oppijoina ja antaa heille havainnointinsa perusteella oppimisessa eteenpäin vieviä tehtäviä (Bransford, Brown et al. 1999).

LÄHTEET:

AHONEN, H., 2000. Musiikki, sanaton kieli : musiikkiterapian perusteet. 3. korj. p. edn. Helsinki: Finn Lectura.

BRANSFORD, J.D., BROWN, A.L. and COCKING, R.R., 1999. How people learn : brain, mind, experience, and school. Washington, D.C: National Academy Press.

HAKKARAINEN, K., LONKA, K. and LIPPONEN, L., 1999. Tutkiva oppiminen : älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Porvoo: WSOY.

LINNANKIVI, M., TENKKU, L. and URHO, E., 1988. Musiikin didaktiikka. Porvoo: WSOY.

UUSIKYLÄ, K. and ATJONEN, P., 2005. Didaktiikan perusteet. 3. uud. p. edn. Helsinki: WSOY.